Blogista ja sen pitäjästä

Vaikka olen sekasyöjä, kotona kokkaan käytännössä aina kasvisruokaa, osin eettisistä ja osin taloudellisista syistä, mutta erityisesti siksi, että taloudessamme asustaa lisäkseni myös yksi kasvissyöjä. Eihän nyt kukaan jaksaisi kokata kahta eri ruokaa päivässä!

Blogissani esitellyt ruoat ovat kasvisruokia, jotka uppoavat hyvin niin allekirjoittaneeseen (lue: paatunut sekasyöjä), kuin muihin kasvissyöjiin.

3.11.2013

Kasvispata kahdella juustolla


-Makea Martini on kotikokin paras ystävä. Sillä saa selkeästi enemmän makua ruokaan kuin halvalla valkoviinillä (kallista valkoviiniä ei nyt ruokaan viitsi edes uhrata) ja sokerinsa avulla Martini säilyy avattuna pitkään varsin hyväkuntoisena - toisin kuin esimerkiksi valkoviini. Esimerkiksi risottokin tuppaa olemaan maukkaampaa kun sen tekee perusviinin sijaan Martinilla. Näin ollen tällaisen risotonystävän on vain vallan näppärää pitää Martinipulloa kaapissa kokkausvarana.
-Tämä on varsin maukas, vaikkei mitenkään esteettinen, peruskasvismössö, jota tulee helposti suuri padallinen eli 4-5 riittoisaa annosta. Jos ruokaa on yhden hengen sijaan tekemässä kaksi, saa helposti kutistettua valmistusajan alle tuntiin.

Aikaa kuluu valmistukseen n. 70 minuuttia, josta aktiivista valmistusaikaa 55-60 minuuttia.

Kannattaa tarkistaa että puhtaina löytyvät ainakin:
-leikkuuveitsi ja -alusta
-paistinpannu
-kannellinen uunipata
-paistinlasta
-kuorimaveitsi
-desimitta

Ainekset:
-kesäkurpitsa
-munakoiso
-paprika
-4-5 tomaattia tai rasia kirsikkatomaatteja
-2 isoa sipulia
-5-7 valkosipulinkynttä
-paketti (400g) tomaattimurskaa
-paketti (200g) fetajuustoa
-paketti (200g) halloumijuustoa
-2,5 dl makeaa Martinia tai valkoviiniä
-oliiviöljyä
-balsamiviinietikkaa
-kuivattuja yrttejä (esim. basilika, timjami)
-rouhittua mustapippuria

Valmistus:

Pese ja kuutioi tomaatit tai halkaise kirsikkatomaatit, kuori ja hienonna valkosipulinkynnet, kuutioi feta pieniksi. Heitä kaikki uunipataan, kaada sekaan 1 dl Martinia tai valkoviiniä, tilkka balsamiviinietikkaa ja mausta yrteillä. Sekoita.

Laita uuni kuumenemaan n. 160 asteeseen.

Laita paistinpannulle öljyä kuumenemaan keskilämmölle ja heittele leikkuulaudaltasi kasviksia paistinpannulle sitä mukaa kun niitä tulee. Kuori ja silppua sipulit keskikokoisiksi paloiksi, lisää pannulle; pese ja kuutioi paprika pieneksi, lisää pannulle; kuori kesäkurpitsa ja pese munakoiso, leikkele niistä melko ohuita kiekkoja ja kuutioi nämä kiekot, lisää pannulle. Mausta mustapippurilla ja sekoittele muutamia minuutteja.

Lisää pannulle 1,5 dl Martinia tai valkoviiniä sekä tomaattimurska, sekoita. Anna hautua viitisen minuuttia.

Kun uuni on lämmennyt 160 asteeseen, lisää paistinpannun sisältö uunipataan ja sekoita kunnolla. Laita pata uuniin, tiskaa paistinpannu halloumia varten. Laita halloumi likoamaan veteen, jotta siitä irtoaisi pahimmat suolat. Anna halloumin liota 10-15 minuuttia.

Ota pata uunista, sekoita kunnolla jotta sulanut feta leviää tasaisesti padassa tehden punaisesta tomaattikastikkeesta vaalean oranssia. Laita pata takaisin uuniin.

Leikkaa halloumista ohuita levyjä, pieni ne edelleen pienemmiksi paloiksi (itse leikkasin halloumin neljäksi levyksi, joista jokaisesta sain 2x3 pientä palaa). Paistele juustopaloille paistinpannulla molemmille puolille vaaleanruskea pinta.

Ota pata uunista, lisää halloumit padan sekaan ja sekoita kunnolla. Anna padan jäähtyä 5-10 minuuttia.

Nom.

(Sovellettu ja omaan makuun muokattu resepti Viini-lehdestä.)